Täysi-ikäisyyden saavuttaminen on merkittävä etappi matkalla aikuisuuteen. Tietystikään se ei tarkoita sitä, että 18. syntymäpäiväaamuna olo tai maailma olisi kovinkaan erilainen. Sen sijaan täysi-ikäisyys mahdollistaa yhteiskunnan täysivaltaisena kansalaisena toimimisen. Useiden vapauksien lisäksi se tarkoittaa tietysti myös vastuuta ja velvollisuuksia. Mitä pitää tietää, kun täyttää 18 vuotta?
Tähän saakka huoltajasi on ollut mahdollista hoitaa asioita puolestasi. Viimeistään nyt on sinun vuorosi ottaa ohjat omiin käsiisi. Asiointia, niin terveydenhuollossa kuin erilaisten ”virastoasioiden” hoitoa, helpottaa hyvin paljon sähköinen tunnistautumisväline eli esimerkiksi verkkopankkitunnukset. Mikäli sinulla ei vielä ole pankin asiakkuutta, tulee sinun ensimmäiseksi suunnata haluamaasi pankkiin, josta saat myös verkkopankkitunnukset. Toinen vaihtoehto on teleyritysten myöntämä mobiilivarmenne tai digi- ja väestöviraston myöntämä kansalaisvarmenne.
Suomessa lain mukaan jokaisella työikäisellä on oikeus oman elantonsa ansaintaan. Useimmat 18-vuotiaat kuitenkin vielä opiskelevat, minkä jälkeen onkin huomattavasti paremmat ansaintamahdollisuudet. Olet ehkä jo hakenutkin opintotukea Kelasta? Niin kauan kuin asut vanhempiesi kanssa ja opiskelet, vanhempiesi tulot vaikuttavat opintotuen määrään. Mikäli vanhempasi ovat eronneet, voit saada koulutuskorvausta päättyneen elatusavun tai elatustuen sijaan. Tätä kannattaa kysyä hyvinvointialueesi lastenvalvojalta. Voit myös tehdä työtä, jolloin on tärkeää tehdä kirjallinen työsopimus työnantajan kanssa. Yleisesti suositellaan myös liittymistä ammattiliittoon, josta saat lainopillista neuvoa ja apua muun muassa työsopimukseen liittyvissä kysymyksissä. Työttömyyskassan jäsenyydestä on hyvä huolehtia. Kun maksat työttömyyskassamaksua, voit saada ansiosidonnaista työttömyyskorvausta mahdollisen työttömyyden kohdatessa työssäoloehdon täytyttyä. Useimmiten ammattiyhdistyksen ja työttömyyskassan jäsenyys on kuitenkin opiskelijalle maksutonta.
Vakuutusasiat kannattaa myös huolehtia kuntoon, kun täyttää 18 vuotta. Mikäli asut kotona vanhempiesi kanssa, heidän kotivakuutuksensa kattanee myös sinun irtaimesi. Kannattaa kuitenkin olla omaan vakuutusyhtiöön yhteydessä ja tarkistaa mahdolliset muutokset täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Myös matkavakuutuksesta on hyvä huolehtia, reissaat sitten kotimaassa tai ulkomailla!
Näillä pääset alkuun:
Kuvallinen henkilöllisyystodistus, kuten passi tai henkilökortti. Ajokortti ei ole virallinen henkilöllisyystodistus.
Hyviä linkkejä: www.kela.fi , www.ohjaamot.fi , www.suomi.fi
Friitalantie 13 A I 28400 ULVILA
puh. 050 338 7601 I merja.kyllonen@opitti.fi
Y-tunnus 3014348-3