Työssäoppiminen tai harjoittelu, rakkaalla lapsella on monta nimeä, on välttämätön osa useimpia opintoja. Ensikosketus työelämään ja harjoittelupaikan etsimiseen tapahtuu usein peruskoulun viimeisillä luokilla tet-jakson yhteydessä. Sen jälkeen työelämässä oppiminen on olennainen osa ammatillisia koulutuksia sekä ammattikorkeakouluopintoja. Myös yliopistotutkintoihin liittyy työelämässä oppimista tai kehittämistöitä. Mutta miten löytää harjoittelupaikka?
Osaan koulutuksista on sisäänrakennettu systeemi, jossa harjoittelupaikka määräytyy oppilaitoksen ja työpaikan yhteisestä sopimuksesta eikä yksittäinen oppilas voi paikkaan juurikaan vaikuttaa. Useassa koulutuksessa harjoittelupaikka tulee kuitenkin löytää itse, mikä ei aina ole ihan helppoa! Tärkeää olisi löytää sellainen paikka, jossa voisi syventää koulussa opittua sekä saada sellaisia oivalluksia työelämästä, joita koulu ei pysty tarjoamaan. Joskus voi tulla vastaan tilanteita, joissa ei suoraan omaa koulutusalaa vastaavasta yrityksestä löydy harjoittelupaikkaa. Miten asian voisi silloin ratkaista?
Jälleen kerran kannattaa varata paperi ja kynä käden ulottuville ja aloittaa hahmottamaan ensin kyseiselle harjoittelujaksolle asetut tavoitteet. Liittyvätkö ne esimerkiksi asiakaspalveluun, tuotantoprosessin tuntemiseen tai vaikka asiantuntijana toimimiseen? Sen jälkeen mieti sellaisia työpaikkoja ja organisaatioita, joita itse arvostat korkealle – mikä on oman alasi huippu? Pyri olemaan luova ja ajattelemaan isosti (think big). Esimerkiksi myyntityötä tehdään muuallakin kuin kaupassa. Tutustu sen jälkeen yritykseen nettisivujen kautta, ja pohdi, missä eri tehtävissä siellä tarvitaan sellaista asiantuntemusta, joka voisi liittyä harjoittelusi tavoitteisiin. Tässä vaiheessa sinulle olisi pitänyt alustavasti jo hahmottua muutama mahdollinen paikka harjoittelulle!
Seuraava vaihe on ratkaiseva – nimittäin yrityksen lähestyminen. On varmasti työpaikkoja, joissa voi poiketa paikan päälle kysymään harjoittelumahdollisuuksista, mutta tänä päivänä yhä useampi työnantaja arvostaa toimintaa, jossa ollaan hyvissä ajoin liikkeellä. Harjoittelijan perehdyttäminen ja ohjaaminen nimittäin sitoo työnantajalta aina jossain määrin resursseja, mikä on pois työpaikalla tehtävästä varsinaisesta työstä. Kun olet ajoissa liikkeellä ja perustelet harjoittelusi hyvin, olet jo melkein saanut paikan!
Kirjoita työnantajalle sähköposti, jossa kerrot itsestäsi. Kerro, mistä on kyse (harjoittelun kesto, ajankohta, tavoite). Kerro opinnoistasi (ala, opintojen vaihe, opintomenestys). Kerro selkeästi, mitä harjoittelu edellyttää työnantajalta (sopimus, nimetty ohjaaja, arviointi/ palaute). Kerro aiemmista harjoitteluista ja aiemmasta työkokemuksestasi. Kerro, mistä olet saanut hyvää palautetta, ja kerro, missä haluaisit vielä kehittyä. Voit myös kertoa harrastuksestasi tai muusta mielenkiinnon kohteestasi. Lopuksi kerro, miksi olet kiinnostunut juuri kyseisestä työnantajasta ja pyri pohtimaan, mitä työnantaja saa, kun mahdollistaa sinulle harjoittelun. (Huom.** ÄLÄ koskaan kirjoita, että kysyt harjoittelupaikkaa koska et muualta saanut, VAAN vakuuta työnantaja motivaatiostasi, vaikka totuus olisikin toinen.)
Otsikoi viestisi selkeästi aiheeseen liittyen. Kirjoita asiallista tekstiä. Jos epäröit kirjoitustyylin kanssa, valitse aina muodollisempi tyyli. Älä käytä lyhenteitä tai emojeita. Lopuksi lue teksti vielä läpi ja korjaa mahdolliset kirjoitusvirheet. Pyydä vastausta tiettyyn päivämäärään mennessä, ja lisää viestiin yhteystietosi. Mikäli et saa vastausta viestiisi määräpäivään mennessä, soita henkilölle, jolle viestin lähetit. Mikäli vastaus on kielteinen, älä lannistu, vaan lähesty reippaasti seuraavaa yritystä.
Alun alkaen kannattaa haarukoida vähintään 2-3 mahdollista paikkaa ja varata riittävästi aikaa paikan löytämiseen! Mitä aiemmin etsimisen aloitat, sitä suuremmalla varmuudella saat paikan ennen harjoittelun alkua. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että paikkaa ei löydy. Silloin kannattaa ajattelu kääntää laatikon ulkopuolelle, tarkastella ensisijaisesti harjoittelun tavoitteita ja alkaa käymään esimerkiksi lähialueen yrityksiä läpi pohtien, mitä sellaisia työtehtäviä niissä tehdään, joista löytyisi yhtymäkohtia harjoittelujakson tavoitteiden kanssa. (Jos et tunne alueen yrityksiä, voit käyttää apuna Google Mapsia tai lähteä vaan kävelylle uteliain silmin.) Voit miettiä harjoittelupaikkaa myös esimerkiksi asiakas- tai tuotantoprosessin näkökulmasta, mistä asiakkaat tulevat tai minne menevät, tai mitä tuotannon vaiheita on ennen ja jälkeen juuri tämän oman alan vaiheen. Tällä tavalla voi löytää itsensä oppimasta sellaisista paikoista, jotka laajentavat ymmärrystä ja tuovat syvyyttä ammatilliseen oppimiseen!
Friitalantie 13 A I 28400 ULVILA
puh. 050 338 7601 I merja.kyllonen@opitti.fi
Y-tunnus 3014348-3