Suvivirsi kajahtaa ja rehtori ojentaa ylioppilaskoetodistuksen. Kirjaimia vilisee paperilla, ja sukulaiset ojentelevat jo käsiään päästäkseen uteliaina tutkimaan todistusta… Mutta millaista todistusta Reino-enolle viitsii näyttää? Mikä on riittävän hyvä arvosana ylioppilaskokeesta?
Kerrataanpa ensin perusasiat. Arvosanoja on seitsemän:
L – Laudatur (vastaa kouluarvosanaa 10)
E – Eximia cum laude approbatur (9)
M – Magna cum laude approbatur (8)
C – Cum laude approbatur (7)
B – Lubenter approbatur (6)
A – Approbatur (5)
I – Improbatur (4)
Media kirjoittelee joka kevät lukemattomien ällien ylioppilaista – ja on todella hienoa, että jotkut menestyvät kokeessa niin hienosti. Pitkä rivi laudatureja on kunnioitettava tulos, joka vaatii useimmilta paljon työtä ja ansaitsee lippalakin nostamisen korkealle.
Täytyy kuitenkin muistaa, että ylioppilaskokeessa täydellisesti onnistuminen edellyttää yleensä paitsi tiukkoja istumalihaksia myös oikeassa asennossa olevia tähtiä: reistailematonta terveyttä, joka mahdollistaa täysipainoisen opiskelun lukioaikana; riittävän seesteistä elämää kotona ja perheessä, jotta huomion saa rauhassa keskittää opiskeluun eikä jaksamista kulu muuhun; oppimisvaikeuksien kanssa kamppailevalle riittävää tukea oppimiseen; nuoruuteen kuuluvien kasvukipujen sijoittumista ja ajoittumista niin, että opiskelu ei häiriinny…
Useimmat meistä ovat hyvin tavallisia ihmisiä, ja joskus elämä vain tulee meidän ja laudaturien väliin. Siksi jokaiselle ylioppilaalle riittävän hyvä arvosana on se, jonka saa tekemällä parhaansa niin, että ylioppilasjuhlassa rehtoria kätellessä voi ajatella: ”Tein kaiken niin hyvin kuin pystyin, jaksoin ja osasin, ja nyt olen ylioppilas.”
Lakki päästä! Ei kun päähän!
