Kotonasi hengaava nuori ei ole kiinnostunut matikasta, eikä siis myöskään opi koulussa? Hankala, mutta aika tavallinen tilanne! Heti alkuun vähän lohdun sanoja: Jos nuoren elämässä muut asiat ovat ihan hyvin, koulu on muilta osin ihan ok ja matikka menee kuitenkin läpi, en olisi hirveästi huolissani. Ei kaikkien tarvitse olla matikasta kiinnostuneita. Juu, olisihan se fiksua miettiä tulevaisuutta, tuleviin opintoihin pääsyä ja työelämässä pärjäämistä – mutta varsinkaan murrosiän kiihkeimmissä pyörteissä nuoren maailma ei toimi näin pitkäjänteisellä tavalla. Ei vain toimi.
Ilman muuta matikka- ja oppimisasioista kannattaa jutella nuoren kanssa rauhallisesti, keskustella nuorta aidosti kuunnellen, kysellä ja perustella. Apua ja tukea kannattaa tarjota aktiivisesti ja ystävällisesti – tai ainakin neutraalisti. Teinin aivojen kehitys ja kypsyminen ei kuitenkaan nopeudu, vaikka vanhempi panikoisi ja purkaisi hätäänsä nuoreen painostamalla tai räyhäämällä. Jos nuori hoitelee matikka-asioitaan ja opiskeluaan edes sillä tavalla, että tulee lopulta saamaan koulusta päättötodistuksen tai saa vaikka kirjoitettua itsensä ylioppilaaksi, asiat ovat lopulta ihan ok.
Jos kiinnostuksen puutteen taustalla on kuitenkin jotain erityistä, mikä huolestuttaa – esimerkiksi oppimisvaikeutta, puutteita matematiikan perustaidoissa tai ongelmia kouluviihtyvyydessä – asiaan kannattaa ainakin yrittää puuttua. Varsinkin jos vaikuttaa siltä, että nuori peittää epävarmuuttaan, ahdistustaan tai osaamattomuuttaan välinpitämättömyydellä. Näihin asioihin on nimittäin usein saatavilla apua! Ei muuta kuin yhteys kouluun ja vinkkaamaan asiasta luokanvalvojalle, ryhmänohjaajalle tai aineenopettajalle. Ihan kaikki asiat eivät koulun isossa ryhmässä näy opettajalle, joten voi hyvin olla, että jokin tärkeä, nuoreen liittyvä tieto on jäänyt opettajalta pimentoon. Koulut ja oppilaitokset ovat kyllä auttamishaluisia – ja myös auttamisvelvollisia – lain ja resurssien puitteissa.
Vaikka peruskoulu tai toisen asteen opiskelu lipuisi kuitenkin hamaan loppuun saakka niin, että nuori ei ole kiinnostunut matikasta pätkääkään, vanhemman ei kannata murehtia liikaa. Matikkaa oppii tarvittaessa kyllä aikuisenakin (aikuisena sitä muuten vasta vikkelästi oppiikin!), ja aika moni ihminen elää elämänsä alusta loppuun saakka osaamatta juuri muuta kuin lukumäärien laskemista – ja elämä voi olla aivan hyvää ja mukavaa. Tärkeintä on, että elämässä on sitten jotain muuta, mistä tykkää, mistä innostuu ja mistä nauttii.
