10 (+1) vinkkiä väsyneenä opiskeluun

20.9.2023

Kun aamut alkavat pimentymään, syksyn tihkusateet saapuvat ja koulussa tahti tuntuu vain kiristyvän, moni opiskelija huomaa energiatasojen laskevan. Valoisan ajan väheneminen saattaa vaikuttaa mielialaan ja omaan jaksamiseen. Samaan aikaan takaraivossa pyörii sitkeä ajatus, että pitää jaksaa opiskella väsymyksestä huolimatta.

Jotta opiskelu säilyy mielekkäänä myös pimeinä talvikuukausina, voi omaan vireystilaan vaikuttaa positiivisesti esimerkiksi seuraavilla kymmenellä vinkillä.

1. Pidä säännöllisesti taukoja.

Tauota opiskelua esimerkiksi 20 minuutin välein. Tauon aikana nouse ylös tuolista, venyttele, kävele hakemaan vettä tai tee jopa muutama punnerrus! Tauon tarkoituksena on antaa aivoille aikaa hengähtää, jotta jaksat keskittyä seuraavaan asiaan.

2. Kokeile tehopäikkäreitä.

15-20 minuutin päiväunien on tutkittu edistävän vireystilaa ja keskittymiskykyä. Huolehdi kuitenkin, että päiväunet pysyvät lyhyinä ja vältä päiväunien ottamista liian lähellä nukkumaanmenoa.

3. Palkitse itsesi.

Jes, jaksoin opiskella tämän asian! Onnistuneen opiskelutuokion jälkeen palkitse itsesi jollakin mieluisalla tekemisellä, kuten urheilemalla, pelaamalla videopelejä, viettämällä aikaa läheisten kanssa tai syömällä jonkun pienen herkun.

4. Vältä opiskelua pimeässä.

Vaikka opiskelu pehmeällä sängyllä oman huoneen rauhassa kuulostaa houkuttelevalta, tuloksena voi olla vaikeus keskittyä tai jopa torkahtaminen. Järjestä itsellesi ennemmin mukava paikka pöydän ääressä.

5. Opiskele kaverien kanssa.

Kerää kaverit yhteen opiskelupiiriin! Laskekaa, kirjoittakaa muistiinpanoja ja jakakaa vinkkejä yhdessä, niin jokaisen oma työtaakka kevenee kuin huomaamatta. 

6. Tee opiskelusta toiminnallista.

Hyödynnä erilaisia oppimispelejä ja tietovisoja tehdäksesi opiskelusta hauskempaa. Esimerkiksi kielten opiskelussa Kahoot, Quizlet, Blooket, Bamboozle ja Quizziz tarjoavat mukavaa vaihtelua opiskeluun.

7. Kuuntele musiikkia tai podcasteja.

Laita kuulokkeet korville ja kuuntele rauhallista musiikkia opiskellessasi, niin saat suljettua ympäröivän melun ulkopuolelle. Kokeile myös itseäsi kiinnostavia podcasteja, jotka tarjoavat aivoille mukavaa ja mielekästä ärsykettä opiskelun lisäksi.

8. Aseta realistisia tavoitteita.

Jäsennä opiskeltava asia mielekkäisiin, pienempiin osioihin ja aseta itsellesi välitavoitteita. Tunnet olosi motivoituneeksi ja aikaansaavaksi, kun saavutat asettamasi välitavoitteet. Ethän unohda palkita itseäsi!

9. Huolehdi riittävästä unesta.

Nuku vähintään 7-8 tuntia yössä. Riittävät yöunet edistävät palautumista, antavat aivoille aikaa jäsennellä opittuja asioita ja tunnet itsesi valmiiksi uuteen päivään. Kokeile laittaa puhelin pois vähintään puoli tuntia ennen nukkumaanmenoa.

10. Juo vettä.

Nestehukka aiheuttaa jähmeän olon ja vaikuttaa negatiivisesti keskittymiskykyyn. Huolehdi riittävästä veden saannista eritoten ennen opiskelutuokioita ja niiden aikana. Täytä vesipullo taukojen aikana!

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, suosittelen eritoten kokeilemaan seuraavaa vinkkiä.

11. Jätä puhelin toiseen huoneeseen.

Aseta 20 minuutin ajastin puhelimeen ja vie se toiseen huoneeseen. Snapchatin ja TikTokin selaaminen häiritsee opiskeluun keskittymistä ja vie hyödyn opiskelutuokioista. Tarkista viestit vasta, kun ajastin hälyttää ja pidät taukoa.

Lopuksi todettakoot, että mikäli oma olo tuntuu vetämättömältä ja todella väsyneeltä edellä mainituista vinkeistä huolimatta, paras mahdollinen teko omalle opiskelulle on antaa itsellesi aikaa levätä. Käy ulkona pienellä happihyppelyllä, laita puhelin pois, mene ajoissa nukkumaan ja ole armollinen itsellesi – huomenna on uusi päivä.

Opitti-Anniina

Friitalantie 13 A   I   28400 ULVILA
puh. 050 338 7601   I   merja.kyllonen@opitti.fi
Y-tunnus 3014348-3