Nuori vaikertaa taas kerran tuskissaan keittiön pöydän ääressä. Matikan kotitehtävät jäävät ehkä tälläkin kertaa tekemättä – eivät suinkaan siksi, ettei nuoren huvittaisi tehdä niitä, vaan siksi, ettei nuori taaskaan osaa. Stressaa, ahdistaa, itkettää. Miksi nuori ei opi matikkaa, vaikka haluaisi oppia?
Oppimisen esteenä voi olla montakin asiaa. Voi olla, että nuorella on jokin oppimisvaikeus, joka estää ymmärtämästä ja hahmottamasta matikka-asioita. Lukivaikeus, matematiikan vaikeus tai vaikka hahmotushäiriö ovat todellisia ilmiöitä, jotka haittaavat oppimista. Onneksi näitä seulotaan nykyään kouluissa, ja useimmat ongelmat jäävätkin koulun haaviin ja nuoret saavat apua. Näistä voi kuitenkin jutella vielä opettajan kanssa ja varmistaa, ettei nuoren oppimista haittaa mikään oppimisvaikeus. Jos oppimisvaikeus todetaan, apua on mahdollista saada sekä aineenopettajalta että erityisopettajalta. Erityisopettaja on varsinainen oppimisvaikeusekspertti.
Jos kyse ei ole oppimisvaikeudesta, seuraava ajatus on se, että matikan perusasioiden oppimiseen on ehkä jäänyt aukkoja jo aiemmin. Onko yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskut tullut opittua alakoulussa? Sujuvatko murto- ja desimaaliluvut? Matikka on kumuloituva aine, eli uusia asioita opiskellaan vanhojen asioiden päälle. Uutta on siis mahdoton oppia, ellei osaa vanhoja asioita. Voiko oppimisen hankaluuksissa olla kyse tästä? Jos on, aineenopettajaan voi ottaa yhteyttä ja kysyä, olisiko nuorelle mahdollista saada lisätukea perusteiden oppimiseen. Jos lisäopetus koulusta ei onnistu, esimerkiksi taitava tuutorioppilas tai maksullinen lisäopetus voi heilauttaa nuoren taas matikkakelkkaan.
Kolmas ajatus: Onko nuorella takana niin paljon matikkaepäonnistumisia, että hän ei luota itseensä ja oppimiskykyynsä? Joskus matikka lähtee menemään jo varhaisessa iässä pieleen, ja pahimmillaan seurauksena on matematiikka-ahdistus. Matikka ahdistaa, tunneille on inhottavaa mennä, stressaa, ja oppiminen on tosi vaikeaa. Matikka-ahdistukseenkin voi saada apua. Matikkaonnistumiset, omien matikkavahvuuksien huomaaminen ja korjaavat kokemukset voivat ajan kanssa (joskus hyvinkin nopeasti) muuttaa nuoren käsitystä itsestään ja matikkataidoistaan. Kun stressaava korkki pulpahtaa irti, matikasta voi tulla siedettävää tai parhaimmillaan jopa hauskaa.
Neljäntenä: Ovatko nuoren opiskelutaidot harjaantuneet, eli osaako hän opiskella? Usein peruskouluvaiheessa riittää, että tekee kuten opettaja ohjeistaa: Kuuntelee rauhallisesti ja aktiivisesti tunnilla, tekee muistiinpanot, harjoittelee tehtäviä ja kysyy silloin, kun on kysyttävää. Kaikille nämä ohjeet eivät kuitenkaan riitä! Esimerkiksi muistiinpanojen kopiointi voi olla joillekin nuorille niin automaattinen tapahtuma, että itse asiassa kynän sauhutessa paperilla päänupin sisällä tuuli puhaltaa risupalloa pitkin preeriaa. Ajatuskaan ei siis liikahda – oppimista ei tapahdu. Esimerkiksi tähän ongelmaan voivat auttaa aktiiviset muistiinpanot. Myös muilta osin nuori voi tarvita opiskelutaitojen kehittämistä ja ajattelun aktivointia. Näihinkin kannattaa pyytää apua opettajalta.
Vielä viimeisenä asiana: Joskus nuori ja opettaja eivät vain ole oppimismielessä match made in heaven. Opettaja opettaa parhaan taitonsa mukaan, mutta selostus suhisee silti yli oppilaan hilseen. Opettajan työhön kuuluu saman asian selittäminen monta kertaa ja eri tavoilla, joten tunnilla kannattaa rohkeasti viitata ja sanoa ääneen, kun ei ymmärrä opettajan selittämää asiaa. (Luultavasti viittaaja ei ole suinkaan luokan ainoa, joka ei ymmärtänyt.) Näin opettaja tietää, että asia pitää selittää uudelleen, ehkä eri tavalla, tarkemmin tai muuten paremmin. Jos viittaaminen kaikkien muiden nähden ei tunnu hyvältä idealta, myös tunnin jälkeen voi kysyä apua. On tärkeää, että opettaja saa tiedon, ettei oppilas ymmärrä. Vain silloin opettaja voi auttaa!
